Espoon kaupunginvaltuustokausi 2021-22

Kee kuntapolitiikassa: happened so far

Olen ollut mukana kunta-/kaupunkipolitiikassa nyt vuoden ja on aika tehdä ensimmäinen vuosikatsaus. Ihailen suuresti kollegoitani, jotka ehtivät päivittää someaan ja blogiaan harva se päivä (tai ainakin pari kertaa kuukaudessa). Oma elämäni on tällä hetkellä niin täynnä, että raportointifrekvenssini on hieman harvempi. Jos jokin asia tai minun kantani siihen askarruttaa, laita mailia. Otan mielelläni palautetta vastaan ja vaikutan asioihin parhaani mukaan - nyt alkaa jo vähitellen olla selvillä, milloin ja miten pitää toimia, jos haluaa saada omaa agendaansa eteenpäin.

Luottamustehtävien jako

Valtuustokausi alkoi viime elokuussa Kokoomuksen sisäisellä luottamuspaikkojen jaolla. Minut yllätti se, kuinka paljon merkitystä ihmisten (aiemmalla) aktiivisuudella puolueessa oli. Vaalitulos ei siis yksinään ole riittävän voimakas meriitti, jotta voisi vain ilmoittaa, mitä luottamustehtäviä haluaa. Opin, että suuri osa luottamustehtävistä menee myös ei-valituille puolueen jäsenille. Luottamustehtäväni ovat tällä hetkellä seuraavat:

  • Espoon kaupunginvaltuutettu

  • Elinvoimainen Espoo -ohjausryhmän jäsen

  • Kasvun ja oppimisen lautakunnan varajäsen

  • Länsi-Uudenmaan aluevaltuuston varajäsen (sija 10.)

  • Tulevaisuus ja kehittäminen -lautakunnan varajäsen (Aluevaltuusto)

Juuri kirjoitushetkellä jakoon tuli myös Liikuntalautakunnan jäsenen paikka, johon toivon tulevani valituksi. Olen ollut pääpiirteissään tyytyväinen saamiini luottamustehtäviin. Elinvoimainen Espoo -ohjausryhmässä on ollut mielenkiintoista päästä kuulemaan ja päättämään kehityshankkeista. Harmikseni olen päässyt osallistumaan Kasvun ja oppimisen lautakunnan kokoukseen vain kerran - tämä on varjopuoli varajäsenenä olemisessa. Olen niin työ- kuin luottamustehtävissä harvinaisen tunnollinen ja olen osallistunut joka ikiseen kokoukseen, johon minut on kutsuttu.

Aluevaltuustoseminaari 9.6.2022

Pääsin osallistumaan Aluevaltuuston seminaariin hotelli Korpilammella 9.6.2022.

Yleisiä havaintoja kuntapolitiikasta

Keskimäärin Espoon kuntapolitiikka tuntuu olevan melko sopuisaa, mutta välillä esiin nousee merkillisiä syitä vänkäämiseen. Puolueet haluavat toisinaan profiloitua voimakkaasti jonkin tietyn asian puolesta/vastaan puhujina ja nostavat tätä esille kaikissa mahdollisissa yhteyksissä.

Minun oma taustani on voimakkaasti yrityspuolella, erityisesti start-upeissa. Olen tottunut työskentelemään nopeatempoisesti ja tuloshakuisesti. Valtuustotyöskentelyssä on ollut todella haastavaa hyväksyä se, että asioita pyöritellään ja puhutaan itsestäänselvyyksiä uudelleen ja uudelleen. Kummalliselta tuntuu se, että usein asioista, joista ei edes olla tekemässä mitään päätöksiä, tietyillä valtuutetuilla riittää asiaa moneksi tunniksi.

Ensimmäisen vuoden kokemukseni perusteella maksimissaan kolmannes valtuutetuista käyttää kuningasosan puheenvuoroista. On joitakin, joilla tuntuu olevan sisäinen tarve kommentoida ihan kaikkea. Minä olen tullut valtuustoon kehittämään asioita ja tekemään päätöksiä. Arvostan omaa ja muiden aikaa liikaa, että puhuisin vain puhumisen takia. Puheenvuoro kannattaa pitää silloin, kun on todella jotain tuotavaa pöytään tai tulossa on äänestys ja pitää vakuuttaa muita valtuutettuja omalle kannalle.

Muutamia poimintoja kauden 21-22 päätöksistä

Valtuuston kokouksia pidetään (vähintään) kuukausittain ja kuluneella kaudellakin olemme tehneet paljon päätöksiä. Mieleeni jäivät erityisesti nämä kaksi:

  • Kiviruukin osayleiskaavan hyväksyminen. Puolikäytöllä ollutta teollisuusaluetta päästään rakentamaan ja toivon mukaan lopputulemana on vetovoimainen ja viihtyisä uusi asuin- ja työssäkäyntialue, joka myös rikastuttaa lähialueiden asukkaiden elämää.

  • Tapiolan uimahallin korjaushankkeen hyväksyminen. Tämä on yksi kauden isoista asioista minulle tapiolalaisena ja olen tavattoman iloinen, että hankesuunnitelma meni eteenpäin. Uimaan päästään näillä näkymin vuoden 2025 loppupuolella.

Opit ja tavoitteet seuraavaksi vuodeksi

Tämä ensimmäinen vuosi on ollut ehdottomasti opettavainen. Kokouksia on kertynyt monta ja olen oppinut, miten ne etenevät ja mikä on puheenjohtajan rooli. Ehkä seuraavassa paikkajaossa voisi jopa itsekin uskaltautua hakemaan jonkin luottamuselimen varsinaista tai varapuheenjohtajuutta.

Valtuuston kokouksissa tehdään viralliset päätökset, mutta varsinainen vaikuttaminen tapahtuu aiemmin. Kun lautakunta käsittelee asiaa, on pohjaesitykseen vielä suhteellisen helppoa tehdä/vaatia muutoksia tai palauttaa se kokonaan uudelleen valmisteluun virkahenkilöstölle. Valtuustoon tulevaan esitykseen voi tehdä lähinnä marginaalisia muutosesityksiä tai toiveita. Pitää siis olla hereillä siitä, mitä asioita eri lautakuntiin on tulossa käsittelyyn.

Eniten minut yllätti viime syksynä talousarvio ja se, kuinka nopeasti talousarviokäsittely lopulta tuli eteen. Tämä tapahtuu vuosittain, joten tänä syksynä olen huomattavasti paremmin valmistautunut. Edelleen minulle on hieman epäselvää, miten eri asioita saa mukaan talousarvioon, mutta jatkan asian työstämistä.

Summa summarum: asioita ja uutta on tullut paljon, mutta toinen vuosi on varmasti huomattavasti ensimmäistä helpompi. Pyrin kirkastamaan omia tavoitteitani ja keskittymään erityisesti tiettyihin asioihin sen sijaan, että yritän omaksua kaiken (ainakin minun sisäänottokyvylläni mahdotonta). Liikunta-asiat ja kaupungin kehittäminen toimivammaksi olkoon seuraavan kauden tavoitteita.

Seuraava
Seuraava

517 ääntä ja valtuustopaikka